VT Jan-Olof Nyholm kirjoittaa hyvin Psyjuridican blogissa siitä, miten status quo eli vakiintuneet olosuhteet on noussut melkein kaikkien muiden perustelujen yläpuolelle, kun lapsen huollosta, asumisesta ja tapaamisoikeudesta on riitaa tuomioistuimessa.
Tämän laajasti hyväksytyn periaatteen mukaan lapsen oloihin pitäisi tehdä mahdollisimman pieniä muutoksia, sillä isot muutokset eivät ole lapsen edun mukaisia. Tämä taas voi johtaa sellaiseen virhepäätelmään, että lasta huoltoriidassa välineenä käyttävän lähivanhemman lähivanhemmuutta ei uskalletakaan ottaa pois, vaikka tilanteen muuttumattomuuskin on tällaisessa tilanteessa selkeästi lapsen edun vastaista.
On hyvä huomio, että nykyään on varsin tavallista, että lapsi vaihtaa asuinpaikkaa, paikkakuntaa, asuinmaata, koulua tai harrastuksia useita kertoja elämänsä aikana. Kun tämä tapahtuu ydinperheessä ennen eroa, kukaan ei pidä tätä mitenkään lapsen edun vastaisena. Kun tämä olisi tapahtumassa kahteen talouteen jakautuneessa ympäristössä eron jälkeen, niin yhtäkkiä kaikkia muutoksia tulisi lapsen osalta välttää?
Onkin hyvä pohtia vakavasti sitä, olisiko status quo eli vakiintuneet olosuhteet jätettävä enemmän taka-alalle, ja siirryttävä arvioimaan monipuolisemmin vanhempien vaatimuksia puoltavia ja vastustavia seikkoja lapsen huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta koskevissa asioissa. Kun tuomioistuin ottaisi eri vaatimuksia puoltavat ja vastustavat seikat monipuolisesti tarkastelussaan ja perusteluissaan huomioon, eikä tavallaan jättäisi tätä arviointia tekemättä tähän yhteen periaatteeseen nojaten, tämä auttaisi myös kiistan osapuolia eli vanhempia sopeutumaan ja noudattamaan tuomioistuimen ratkaisua.
Usein etenkin kroonistuneissa huoltoriidoissa lähivanhempi voi status quo -periaatteen nojalla kärjistää tilannetta saadakseen tästä itselleen etua. Esimerkiksi jos vanhemmilla on lapsen yhteishuoltajuus, lähivanhemmalla on etävanhempaan nähden huollon suhteen etulyöntiasema, kun tätä periaatetta orjallisesti noudatetaan. Lähivanhempi voi kärjistämällä riitoja menestyä yksinhuoltohakemuksessa, koska lapsen asumista ei tällaisessa tilanteessa juurikaan uskalleta lähteä muuttamaan. Tällöin ainoana vaihtoehtona yksinhuoltajaksi on lähivanhempi, joka alunperin tämän laittoi liikkeelle.
Otan mielelläni hoidettavakseni sellaisia tapauksia, jossa tätä status quo -periaatetta on syytäkin kyseenalaistaa. Tämä vahva perinne ei kuitenkaan muutu yhdessä yössä, vaan se vaatii kovaa työtä. On toki edelleen tilanteita, joissa tämän periaatteen soveltaminen on ihan perusteltua, mutta liian usein se kuitenkin johtaa lapsen kannalta loppujen lopuksi huonompaan ratkaisuun.
Ota yhteyttä niin tehdään asiassasi maksuton tilannekartoitus!
