Lapsen huollossa yhteishuoltajuus on oikeuskäytännössä vahva lähtökohta, mutta yksinhuoltajuus voi tulla kysymykseen, jos yhteishuolto ei toimi. Näiden välillä on kuitenkin vielä mahdollista määritellä yhteishuolto tehtävänjakomääräyksin, jossa siis lapsen yhteinen huolto pysytetään, mutta huoltoon liittyvät tehtävät jaetaan huoltajien kesken. Tällöin siis toinen huoltaja saa päättää yksin vaikkapa terveydenhuollosta ja koulusta, vaikka muut tehtävät ovat edelleen yhteisen päätöksenteon takana.
Yhteishuollon muuttaminen yksinhuolloksi vaatii yleensä hyviä perusteluja. Yleisin perustelu lienee käytännössä se, että vanhempien välit ovat niin riitaiset, että yhteinen päätöksenteko ei toimi ja yksinhuoltajuus on lapsen edun mukainen ratkaisu. Jos tällaista väitetään, se pitää näyttää toteen käytännön päätöksenteon ongelmilla. Pelkkä väite ei riitä. Joskus yksinhuoltoa vaativa on se, joka ei ole kykenevä tekemään päätöksiä yhdessä toisen huoltajan kanssa. Tällaisissa tilanteissa törmätään usein epäoikeudenmukaiseen tilanteeseen, sillä lapsen huollosta tehtävän päätöksen tarkoitus ei ole rangaista väärin toiminutta huoltajaa, vaan ainoastaan selvittää, toimiiko yhteishuolto lapsen edun mukaisella tavalla. Näin ollen joskus saattaa jopa käydä niin, että yhteishuoltoa sabotoiva vanhempi saakin lapsen yksinhuollon.
Yksinhuoltajuus on mahdollinen silloin, kun (lähde: Lapsioikeus ja lapsen oikeus tuomioistuimessa, Anna-Kaisa Aaltonen, s. 36-37):
- vanhemmat eivät ole kyenneet eron jälkeen sopimaan lapsen käytännön asioiden hoitamisesta
- vanhemmilla ei ole keskusteluyhteyttä
- vanhemmilla on toisistaan poikkeavat kasvatusperiaatteet ja/tai näkemykset lapsen tulevaisuuden järjestämisestä
- toinen vanhempi on käyttänyt toistuvaa tai vakavaa väkivaltaa toista kohtaan
- vanhempien välinen konflikti on pitkäaikainen ja syvä (patologiset riidat)
- toisella vanhemmalla on vakavia puutteita huoltajakyvyssä (mielenterveysongelmat, päihteiden väärinkäyttö)
- vanhempien yhteistyölle on käytännöllisiä esteitä (vanhemmat asuvat eri maissa, toinen vanhempi on työnsä vuoksi jatkuvasti huonosti tavoitettavissa ym.)
- vanhemmat ovat jo pidempään asuneet erillään, ja lapsesta erillään asuva yhteishuoltaja on passiivisuudellaan tai toiminnallaan estänyt tai hankaloittanut lapsen asioiden hoitamista
- yhteishuoltovaatimuksen pääasiallisena motiivina on pyrkimys kontrolloida toisen vanhemman elämää ja puuttua hänen yksityisasioihinsa
Yksinhuoltohakemuksen käsittelyssä tulee kuitenkin huomioida, etenkin niissä tapauksissa joissa on kansainvälisiä liittymiä, että yksinhuoltajuus antaa mahdollisuuden myös päättää vapaasti lapsen asuinpaikasta. Näin ollen kansainvälisissä tapauksissa, joissa esimerkiksi toisella tai molemmilla vanhemmilla on lähisukulaisia ulkomailla, yksinhuollon myöntämiseen tulisi suhtautua suurella varovaisuudella. Tällaisissa tapauksissa yhteishuolto tehtävänjakomääräyksin siten, että yhteiseen päätöksentekoon kuuluvat edelleen sekä lapsen asuinpaikkaan että passiin liittyvät asiat, olisi lapsen kannalta järkevin tapa ratkaista asia. Muuten voi käydä niin, että päätös yksinhuollosta antaa toiselle vanhemmalle mahdollisuuden lopullisesti eristää toisen vanhemman lapsesta.
Tuomioistuimet eivät ainakaan viran puolesta lähde selvittämään tällaisia asioita, joten ne tulee tuoda omassa lausumassa hyvin selkeästi esille. Jos olet yllä kuvatussa tilanteessa, jossa on vaarana että yksinhuoltajuus tulee olemaan vaatimuksena, niin voi olla järkevintä ensiksi olla kärjistämättä tilannetta enempää. Joskus tämä voi olla jopa mahdotonta, jos toinen huoltaja käytännössä sanelee miten asioiden tulee mennä, ilman että toisella huoltajalla olisi mitään sananvaltaa mihinkään. Tällaisessa tilanteessa kannattaa ottaa avuksi lakimies tai asianajaja, jotta tilanne saadaan sellaiseksi, ettei yksinhuoltohakemus voi menestyä tai sen menestyminen olisi epätodennäköistä.
Jos sinulla on huoltoon, asumiseen, tapaamisoikeuteen tai elatukseen liittyviä kysymyksiä, varaa aika maksuttomaan tilannekartoitukseen tai ota yhteyttä.
