Suomessa ja muualla maailmassa on käytetty erilaisia keinoja koronaepidemian hillitsemiseksi tai taltuttamiseksi. On maskipakkoa, maan tai alueiden rajojen sulkemisia, pakkokaranteenia, kokoontumisrajoituksia ja jopa ulkonaliikkumiskieltoja. Suomessa on kuitenkin keskitytty kevyiden toimien kuten vaikkapa maskipakon sijasta maskisuositukseen, mutta rajumpia perusoikeuksien rajoittamisia kuten vaikkapa rajojen sulkemisia on kuitenkin käytetty jo alusta alkaen.
Aloitetaan kevyimmästä eli maskipakosta. Jostain syystä valtioneuvosto ei ole ollut lainkaan halukas käyttämään tätä keinoa. Sen käyttämiselle ei ole kuitenkaan mitään perustuslaillista estettä. Meillä on ihmishenkien turvaamiseksi säädetty monenlaisia pakkoja, kuten vaikkapa turvavyöpakko tai kypäräpakko. Lisäksi jopa ammatinharjoittamista on vaikeutettu määräämällä erilaisia pakollisia turvakoulutuksia tietyille ammattiryhmille. Maskipakko kansanterveyden turvaamiseksi olisi täysin perusteltu, kunhan se rajataan ajallisesti niin, että se on tarkoituksemukainen. Sakonuhkainen maskipakko voisi olla voimassa määrätyn ajan, esimerkiksi toukokuun loppuun saakka. Tämä helpottaisi etenkin kulttuurialaa, joka on kärsinyt mm. museoiden ja kirjastojen sekä teatterien sulkemisista kohtuuttomasti.
Pakkokaranteeni on tartuntatautilakiin perustuva toimi, jota voi käyttää vain yksilöllisesti tartuntatautilääkärin tekemästä viranomaispäätöksestä. Tämän ei siis ole katsottu yksilöihin harkitusti käytettynä toimena vaarantavan perusoikeuksia. Edellytyksenä on siis ensinnäkin se, että tätä käytetään yksilöllisen harkinnan kautta eikä sitä kohdisteta massoihin, ja lisäksi luonnollisesti se, että karanteeni rajataan ajallisesti niin että karanteenissa yksilö ei joudu olemaan hetkeäkään kauemmin kuin on tarpeen. Lisäksi mahdolliset ansionmenetykset tulee korvata, mutta tältäkin osin lainsäädäntö on kohtuullisessa jamassa. Karanteeniin asetetulla henkilöllä kun on oikeus tartuntatautipäivärahaan.
Rajojen sulkemisia on käytetty ahkerasti, vaikka se on keino, joka on perustuslaillisesti yksi ongelmallisimmista ulkonaliikkumiskiellon lisäksi. Suomen kansalaisella on aina perustuslaillinen oikeus poistua maasta tai saapua maahan. Liikkumisvapaus on yksi keskeisimmistä perusoikeuksista. Kuten kaikissa perusoikeuksiin puuttuvissa toimissa, etenkin ulkonaliikkumiskiellon määrääminen olisi mahdollista vain, jos se on välttämätöntä ja oikeasuhtaista pyrittäviin tavoitteisiin nähden. Ulkonaliikkumiskiellon määrääminen edellyttäisi Suomessa kuitenkin vähintään valmiuslain käyttöönottoa. Todennäköisesti se vaatisi myös uutta poikkeusolojen lainsäädäntöä eduskunnassa. Lisäksi harkintaan tulisi kiellon rajaaminen tiheimmin asutetuille alueille, mikä taas vaatisi lisäharkintaa mm. yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Olemme siis ulkonaliikkumiskiellon osalta vielä erittäin kaukana siitä, että sen käyttäminen olisi perustuslaillisesti riittävän perusteltua ja lainmukaista.
On kuitenkin edelleen hämmentävää, etenkin edellä mainitut muut vaihtoehdot huomioiden, että valtioneuvosto suhtautuu maskipakkoon yhä kielteisesti. Muut keinot kun ovat perustuslaillisesti kyseenalaisia ja vaativat epidemiatilanteen merkittävän huononemisen. Jos epidemia halutaan pitää mahdollisimman kevyin toimin kurissa, niin maskipakko olisi perustuslailliselta kannalta kaikkein ennakoivin ja tehokkain sekä puuttuisi mahdollisimman vähän yksilöiden perusoikeuksiin. Toisaalta tilanne saattaa ilman maskipakkoa huonontua, jolloin merkittävät perusoikeuksiin puuttumiset olisivat pian perusteltuja. Lähtisin perusoikeuksien rajoituksissa kuitenkin liikkeelle siitä, että ensin varmistettaisiin mahdollisimman laaja kasvomaskin käyttö.
