Siirry suoraan sisältöön

asiamies

sovinnollisuus

Sovinnollisuus lapsiasian hoidossa

Monet liitot päättyvät eroon, ja lomien jälkeen eroja tulee vireille eniten. Useat vanhemmat pääsevät erosta ja lapsen asioista eron yhteydessä yhteisymmärrykseen, mikä onkin tavoiteltavaa. Melko usein sovittavista asioista on kuitenkin jonkinasteista kiistaa, ja silloin voi olla hyvä turvautua asiantuntija-apuun. Lastenvalvojalta voi saada apua asian ratkaisemiseen, mutta ruuhkat ovat monilla hyvinvointialueilla melkoiset ja ainakin jotkut lastenvalvojat ovat kovin varovaisia ottamaan kantaa… Lue lisää >Sovinnollisuus lapsiasian hoidossa

huoltokiusaaminen

Huoltokiusaaminen

Huoltokiusaaminen on vakava henkisen väkivallan muoto, josta kärsii paitsi etävanhempi myös huoltokiusaamisen väline eli lapsi. Vaikka kertomuksia huoltokiusaamisesta on julkisuudessa jonkin verran, niin onneksi se ei kuitenkaan ole erotilanteissa kovin yleistä. Yleensä vanhemmat pääsevät yhteisymmärrykseen yhteisen lapsensa asioista eronkin jälkeen ja mahdolliset riidatkaan eivät eskaloidu huoltokiusaamiseksi. Joskus kuitenkin lähivanhempi saattaa ottaa lapsen, jonka tietää olevan etävanhemmalle rakas, kiusaamisensa välineeksi. Lähivanhempi… Lue lisää >Huoltokiusaaminen