Mitä vaihtoehtoja tapaamisoikeuden osalta on eron jälkeen? Mitkä ovat eri vaihtoehtojen edellytykset? Mitkä vaihtoehdot toimivat missäkin ikävaiheessa ja ovat lapsen edun mukaisia?
Alle 1-vuotias
Alle 1-vuotiaan lapsen osalta on tärkeää, että varhainen vuorovaikutus on turvallista. Lapsi luo kiintymyssuhteen ensin yhteen tai kahteen henkilöön, tavallisesti omiin vanhempiinsa. Mikäli lapsi on kuitenkin kiintynyt vain yhteen henkilöön, irrottautuminen tästä ensisijaisesta hoitajastaan (joka voi olla kumpi vaan vanhemmista) voi olla korkeintaan vain noin päivän kerrallaan. Jos lapsi on rintaruokinnassa, niin käytännössä edes tämä ei onnistu, vaan tapaamiset voivat olla vain tuntien mittaisia. On kuitenkin hyvä, jos tapaamisoikeus antaa kummallekin vanhemmalle mahdollisuuden luoda vauvaan omaa kiintymyssuhdetta. Yleisesti ottaen (tämä riippuu täysin lapsen temperamentista ja kiintymyssuhteesta) kuitenkin näin pienen lapsen kanssa tapaamiset saattavat olla vielä aika lyhyitä, mutta ne voivat olla sitäkin merkityksellisempiä sekä lapselle että molemmille vanhemmille. Lasta mahdollisesti kotona hoitava vanhempi saa hengähdystaukoja ja toinen vanhempi pääsee luomaan suhdetta lapseen vaikka edes vähän kerrallaan.
1 – 3-vuotias
Tämän ikäisen lapsen tapaamisten kestot ovat hyvinkin yksilöllisiä, ja riippuvat sekä lapsen luonteesta että lapsen ja tapaavan vanhemman suhteesta. Periaatteessa tämän ikäinen lapsi voi tavata sitä vanhempaa jonka luona hän ei asu jo varsin hyvin koko viikonlopun yli, mutta tapaamisten välillä ei pitäisi olla isoa taukoa. Tämän vuoksi yleinen tapaamisoikeus tässä vaiheessa on se, että tapaamiset määritellään joka toisen viikonlopun tapaamisiksi, joiden välissä on ainakin yksi arkitapaaminen niinä viikkoina jolloin ei ole viikonlopputapaamista. Alle 3-vuotias lapsi ei ole yleisesti ottaen vielä valmis vuoroviikkotapaamisiin, mutta lapsen luonteesta riippuen lapselle voisi jo tässä vaiheessa sopia 2-2-3-vuoroasuminen. Tämä kuitenkin edellyttää hyvin pitkälle sitä, että vuoroasumisen edellytykset täyttyvät kaikilta osin. Kaikki lastenvalvojat eivät kuitenkaan välttämättä suostu vahvistamaan vuoroasumissopimusta vielä tämän ikäisille lapsille, jos he kokevat järjestelyn lapsen edun vastaiseksi.
3 – 7-vuotias
Tämän ikäinen lapsi on jo monessa asiassa itsenäinen mutta tarvitsee toki vanhempiaan monessa asiassa. Alle kouluikäinen on ehkä parhaassa iässä nimenomaan vuoroasumiseen, jos sen edellytykset muuten täyttyvät ja se sopii lapselle yksilönä. Tärkeää on esimerkiksi se, että päiväkoti pysyy kodista huolimatta samana ja mahdollisuuksien mukaan kaveripiiri pysyy samana siitä riippumatta kummassa kodissa lapsi kulloinkin on. Kaveritaitojen kehittyminen on tässä iässä tärkeää, ja auttavat lasta siirtymisessä päiväkodista kouluun. Tässä iässä tapaamisoikeus tai luonapidon määrä vanhemmilla riippuu lapsen luonteen lisäksi siitä, miten hyvin vanhemmat tulevat keskenään toimeen. Mitään yleispätevää sääntöä ei ole.
7 – 12-vuotias
Alakouluikäisen lapsen elämä pyörii pitkälti koulun ja harrastusten sekä niissä olevien kaveripiirien ympärillä. Riippuu yhä enemmän lapsen luonteesta ja vanhempien asuntojen välisestä matkasta miten tapaamisoikeus tai luonapito kannattaa lapsen kannalta järjestää. Jos vuoroasumisen edellytykset täyttyvät ja lapsi on mutkaton, vuoroviikkoasuminen on hyvä vaihtoehto. Tällöin lapsi on aina kokonaisen viikon kerrallaan yhdellä vanhemmallaan. Ei ole kuitenkaan tavatonta, että lapsi onkin vain joka toinen viikonloppu vaikkapa pitkiä viikonloppuja (esimerkiksi keskiviikosta tai torstaista maanantaihin) tapaavan vanhemman luona ja näiden välissä vaikkapa yhden arkiyön. Tässä korostuu jälleen vanhempien hyvä yhteistyö lasta koskevissa asioissa. Jos sitä ei ole, tapaamiset ovat pääsääntöisesti joka toinen viikonloppu perjantaista maanantaihin ja arkiyön niinä viikkoina kun ei ole viikonlopputapaamista. Lapsen kannalta on sinänsä yhdentekevää, kumman vanhemman syytä yhteistyön puuttuminen mahdollisesti on.
Yli 12-vuotias
Yli 12-vuotias voi jo hyvin pitkälti itse ilmaista, miten hän haluaa asua vanhemmillaan. Lapsi on kuitenkin tällöinkin edelleen lapsi, eikä lapsi asiaa lopullisesti päätä. Lasta on kuitenkin lain mukaan kuultava, ja kuuleminen tarkoittaa käytännössä sitä, että on myös pyrittävä järjestämään tapaamisoikeus lapsen toiveiden mukaisesti kunhan ne toiveet eivät ole lapsen edun vastaisia. Lapsi ei voi tässäkään iässä vielä hahmottaa kaikkia toiveidensa seurauksia, joten on tärkeää hahmottaa lapsen kokonaistilanne ja yrittää nähdä mikä olisi lapsen edun mukainen ratkaisu. Silloin kun lapsi on toisen asteen koulutuksessa, hän äänestää jo aktiivisesti jaloillaan riippumatta siitä mitä vanhemmat ovat hänen päänsä yli sopineet tai tuomioistuin päättänyt. Tässä iässä on erittäin tärkeää aidosti kuulla lasta ja ymmärtää hänen tarpeitaan. Tämä on tässä iässä ainoa yleispätevä sääntö.
Jos sinulla on kysymyksiä tapaamisjärjestelyihin liittyen, ota rohkeasti yhteyttä. Voit myös varata ajan maksuttomaan tilannekartoitukseen.
