Kansainvälinen lapsiasia
Kansainvälinen toimivalta Kun lapsiasioissa on kansainvälinen liittymä (eli toinen asianosainen asuu ulkomailla tai on vieraan valtion kansalainen), tuomioistuimen on viran
Posted on Google NooraTrustindex verifies that the original source of the review is Google. Sami siirtyi hoitamaan perheoikeudellista asiaamme olosuhteista johtuen tiukalla aikataululla sen jälkeen, kun kaksi edellistä asianajajaa oli suhmuroinut tapaustamme ilman tuloksia jo puolentoista vuoden ajan. Hän pääsi nopeasti kiinni tilanteeseemme, ja lähti varmoin ottein edistämään asiaamme. Lopputulos oli parempi, kuin olin osannut edes toivoa. Lämpimät suosittelut!Posted on Google MikkoTrustindex verifies that the original source of the review is Google. Sami Suomalainen hoiti erittäin haastavan perheoikeudellisen asian, jossa vastassa oli vaikea vastapuoli ja pitkä historia. Hän pysyi rauhallisena ja ammattimaisena koko prosessin ajan, osasi neuvoa strategisissa asioissa ja piti minut ajan tasalla. Asia saatiin sovittua suotuisasti ilman täyspitkää oikeudenkäyntiä, tulos jota en osannut odottaa kun prosessi alkoi. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja suosittelen Samia lämpimästi.Posted on Google RosanaTrustindex verifies that the original source of the review is Google. I’m was very pleased with Sami’s professional expertise. He was able to navigate the case on a very fact-based approach and provide great input in which areas to focus on. He remained professional and advocated well for me overall with a great outcome. I highly recommend his services.Posted on Google Anna-MaariaTrustindex verifies that the original source of the review is Google. Sami on äärimmäisen osaava,rauhallinen ja asiantunteva. Osasi luoda minulle asiakkaana turvallisen ja rauhallisen olon, koin tulevani kuulluksi ja ymmärretyksi. Samin kanssa työskentely oli sujuvaa mutta kuitenkin rentoa. Asiat käytiin selkeästi läpi ja aina omiin kysymyksiin sai vastauksia nopeasti. Iso ja lämmin suositus LEXEL Asianajotoimistolle!Posted on Google LhanzTrustindex verifies that the original source of the review is Google. I highly recommend LEXEL Asianajotoimisto for their exceptional legal representation proceedings. From the outset, they demonstrated a high level of professionalism, clear communication, and thorough understanding of a complex and sensitive case. They provided well-reasoned advice, explained all available options in a straightforward manner, and ensured that I was fully informed at each stage of the process. What distinguished their service was not only their legal expertise, but also their composed and respectful approach in handling a challenging situation. Their attention to detail and strategic thinking contributed significantly to achieving a fair and satisfactory outcome, with careful consideration given to my child’s best interests. I am sincerely grateful for their dedication and would confidently recommend their services to anyone seeking experienced and reliable legal counsel in family law matters. Thank you so much❤️Google rating score: 4.8 of 5, based on 16 reviewsVerified by TrustindexTrustindex verified badge is the Universal Symbol of Trust. Only the greatest companies can get the verified badge who has a review score above 4.5, based on customer reviews over the past 12 months. Read more
Lapsen huolto on yksi keskeisimmistä kysymyksistä lapsiasiassa. Etenkin kansainvälisissä eroissa lapsen huollolla voi olla kauaskantoisia seurauksia. Lue huollosta lisää tästä.
Lapsen asuminen tarkoittaa perinteisesti sitä, kumman vanhemman luona lapsi asuu. Lisäksi vuonna 2019 uudistetussa laissa on uusi asumisen muoto eli vuoroasuminen. Lue asumisesta lisää tästä.
Lapsen tapaamisoikeus tarkoittaa oikeutta tavata sitä vanhempaa jonka luona lapsi ei asu. Tapaamisoikeudesta puhutaan vain silloin kun kyse ei ole vuoroasumisesta. Lue lisää tapaamisoikeudesta tästä.
Lapsen elatus käsittää lapsen kehitystason mukaisten aineellisten ja henkisten tarpeiden tyydyttämisen, lapsen tarvitseman hoidon ja koulutuksen sekä tästä aiheutuvat kustannukset. Lue lisää elatuksesta tästä.
Vuoroasuminen on haastavin asumismuoto sekä lapselle että vanhemmille. Se edellyttää vanhempien välillä riittävän toimivaa yhteistyötä ja lapsen edun aitoa huomioimista. Lue lisää vuoroasumisesta tästä.
Follo-sovittelu eli asiantuntija-avusteinen huoltoriitojen sovittelu on ensisijainen tapa saada ratkaistua lapseen liittyvä riita-asia sovinnollisesti. Prosessi on joustava. Lue lisää follo-sovittelusta tästä.

Kansainvälinen toimivalta Kun lapsiasioissa on kansainvälinen liittymä (eli toinen asianosainen asuu ulkomailla tai on vieraan valtion kansalainen), tuomioistuimen on viran

Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (LHL, 361/1983) yhtenä periaatteena on vanhempien yhteishuolto ja sen ensisijaisuus riippumatta siitä, asuvatko vanhemmat

Lapsikaappaus määritellään Haagin lapsikaappaussopimuksessa (Haagissa 25. lokakuuta 1980 tehty kansainvälistä lapsikaappausta koskeva yleissopimus), joka oli saatettu voimaan Suomessa vuonna 1994.

Chat