Siirry suoraan sisältöön

Oikeusapu lapsiasioissa

Mikäli lapsiasian kantajan tai vastaajan tulot ovat pienet, niin asiaan on mahdollista hakea oikeusapua. Pelkkään konsultointiin ei kuitenkaan saa oikeusapua yksityiselle lakipalvelun tarjoajalle, vaan tämä hoidetaan oikeusaputoimiston kautta. Sen sijaan hakemuksen tai vastauksen tekemiseen sekä tähän liittyvään konsultointiin ja asiassa edustamiseen tuomioistuimessa saa oikeusapua myös yksityisen lakipalvelujen tarjoajan palveluihin. Oikeusapu sekä sen mahdollinen määrä on mahdollista testata oikeusapulaskurilla, joka antaa summittaisen vastauksen siihen, voitko saada oikeusapua ja miten paljon.

On hyvä myös huomata, että mikäli asia koskee elatusapua, lapsen kanssa asuva lähivanhempi saa poikkeuksetta asiaan oikeusavun, sillä elatusasiassa hakijana on vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan lapsi itse, vaikka lähivanhempi toimiikin asiassa hakijana lapsen puolesta. Tällöin täysi oikeusapu tulee lähes poikkeuksetta, ellei lapsella satu olemaan suuria tuloja. Yleensähän lapsella ei tuloja ole.

Teemme oikeusapuhakemukset asiakkaidemme puolesta, paitsi jos asiakas haluaa tehdä hakemuksen itse. Hakemuksen tekemiseen tarvitsemme tietoja oikeusapua hakevan sekä samassa taloudessa asuvan avo- tai aviopuolison tuloista ja hyväksyttävistä menoista. Annamme tarkemmat tiedot tarvittavista tiedoista heti alkuun, jotta päätös oikeusavusta saadaan ennen muihin toimenpiteisiin ryhtymistä. Oikeusapupäätös tulee yleensä muutaman viikon sisällä.

Kun oikeusapu myönnetään, se myönnetään joko täytenä ilman omavastuuta tai osittaisena omavastuuosuudella. Oikeusapu sisältää myös mahdolliset tuomioistuinmaksut, mikäli oikeusavun saaja on riita-asiassa hakijana. Oikeusavun tuntihinta on lakimiesten yleistä tuntihintaa alempi, joten jotkut asiamiehet eivät oikeusapujuttuja suostu ottamaan vastaan. Me otamme kuitenkin kaikki oikeusaputapaukset mielellämme vastaan, ja hoidamme kaikki tapaukset luottamuksellisesti ja ammattitaidolla.

On myös hyvä muistaa, että kotivakuutuksiin liittyy yleensä myös oikeusturvavakuutus. Näiden ehtoja on kuitenkin viime vuosina kiristetty lapsiin liittyvien riitojen osalta, mutta ehdot kannattaa kuitenkin tarkistaa. Oikeusturvavakuutus kattaa yleensä lapsiasioissa sellaiset tapaukset, joita ei käsitellä ensimmäistä kertaa. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi lapsen huollon, asumisen, tapaamisoikeuden tai elatuksen muutoshakemukseen tai siihen vastaamiseen on joskus mahdollista saada korvaus oikeusturvavakuutuksesta.

Ota yhteyttä, niin tehdään asiassasi maksuton tilannekartoitus!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *