Siirry suoraan sisältöön

Follo-sovittelu

follo

Perheasioissa käytetään tuomioistuinsovittelussa ns. Follo-sovittelua, joka on osoittautunut hyvin toimivaksi tavaksi ratkaista perheoikeudellisia kiistoja. Sovittelussa on myös se hyvä puoli, että sovittelu usein katkaisee orastavan tuomioistuinkierteen, ja asiat saadaan rullaamaan ilman pitkiä ja uuvuttavia oikeuskäsittelyjä. Toki Follo-sovittelu on myös itsessään hyvin raskas, mutta kun jaksaa investoida tuon yhden päivän asian ratkaisemiseen, tilanne yleensä helpottuu. Kun tilanne helpottuu vanhempien välillä, myös lapsen tilanne helpottuu.

Follo-sovittelussa on vähintään tähän perehtynyt tuomari, asiantuntija-avustaja avustamassa osapuolia lapsen edun mukaisen ratkaisun syntymisessä sekä vanhemmat. Lisäksi vanhemmilla saa olla mukanaan oma lakimiesavustaja. Follo-sovittelu on avustajan kannalta haastavampi, koska avustaja ei ole sovittelussa aktiivisessa roolissa toisin kuin tuomioistuimessa yleensä, ja avustaja ei niinkään aja päämiehensä asiaa vaan ensisijaisesti pyrkii löytämään sovinnon johon hänen päämiehensäkin on suostuvainen. Tarvittaessa avustaja myös ohjaa päämiestään näkemään saavutettavissa olevan sovinnon etuja, tai mikäli sovinto ei olisi päämiehen eikä lapsen edun mukainen, tuomaan tämän sovinnollisesti sovittelun keskusteluissa esille. Lisäksi on huomattava, että kuten sovittelussa yleensäkin, sana on vapaa ja tämän varmistamiseksi mitään sovittelussa sanottua ei saa käyttää mahdollisessa tulevassa oikeuskäsittelyssä. Tämän vuoksi myös tuomari on sovittelussa eri kuin mahdollisessa istunnossa jos sovittelu ei johdakaan sovintoon.

On toki myös tilanteita, joihin Follo-sovittelu ei yksinkertaisesti sovi. Esimerkiksi jos osapuolet eivät ole tasaveroisessa asemassa taikka toinen osapuoli ei omien puutteidensa vuoksi kykene valvomaan asianmukaisesti etuaan menettelyssä, Follo ei ole oikea menettely. Toki jälkimmäiseen myös avustaja voi tuoda omaa osaamistaan, mutta kuten sovittelussa yleensäkin, siinä keskeisessä roolissa ovat asianosaiset itse. Tämän vuoksi sovittelu ei myöskään ole oikea toimintatapa, jos vanhemmalla on esimerkiksi mielenterveys- tai päihdeongelmia. Nämä paitsi estävät tasapuolisen sovinnon syntymisen, myös mahdollisesti kyvyn sitoutua tehtyyn sovintoon. Myös jos parisuhteen taustalla on väkivaltahistoriaa, Follo ei ole yleensä asianmukainen tapa sopia asioita. Tämä liittyy yllä mainittuun tasaveroisen aseman vaatimukseen.

Myöskin jos riita on jo ehtinyt kehkeytyä patologiseksi eli pitkäaikaiseksi ja kroonistuneeksi, ja taustalla on useita oikeusprosesseja, Follo-sovittelu ei todennäköisesti ole toimiva. Toki kroonistuneissakin riidoissa voi olla kyllästymistä puolin ja toisin jatkuvaan riitelyyn, ja sovintohalukkuutta voi tämän vuoksi löytyä silloinkin. Tällöin voi olla järkevää ainakin yrittää löytää sovintoa, jos molemmilla on pitkäaikaisesta riidasta johtuvaa kyllästymistä riitelyyn ja tätä kautta halukkuutta sovinnon löytymiseen. Tilanteet ovat yksilöllisiä eikä siihen ole minkäänlaista kaavaa millaiset tapaukset ovat soviteltavissa. Tärkein on toki kuitenkin osapuolten halukkuus löytää sovinto. Jos tätä halukkuutta ei ole, niin silloin sovittelua on turha edes yrittää.

Follo-sovittelu on kehittynyt vuosien varrella koko ajan paremmaksi. Toimintatavat ovat hioutuneet ja sovinto useimmiten myös sovittelussa löytyy. Avustajana näissä sovitteluissa toimiminen on palkitsevaa, koska ainakin itselläni tavoitteena on vanhempien ja ennen kaikkea lapsen auttaminen. Kun sovinto löytyy, eikä kummallakaan ole ollut epärealistisia vaatimuksia asiassa, molemmat vanhemmat voivat olla tyytyväisiä. Ja kun vanhemmat ovat tyytyväisiä, tämä heijastuu positiivisesti myös lapseen.

Avustajana pyrin sovittelemaan asiat myös jo aiemmin, jolloin sovinto voidaan vahvistaa eikä edes tuomioistuinsovittelua välttämättä tarvita. Ota rohkeasti yhteyttä, mikäli sinulla on perheoikeudellisia kysymyksiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *