Siirry suoraan sisältöön

Miten avioerohakemus tehdään?

Sain eilen chat-viestin, jossa kysyttiin, miten avioerohakemus tehdään. Kysyjä kuitenkin lähti linjoilta samalla minuutilla, joten en ehtinyt vastaamaan. Tässä kuitenkin vastaus kaikille samanaikaisesti, toivottavasti tämä tavoittaa myös kysyjän.

Avioerohakemus jätetään jomman kumman puolison asuinpaikan käräjäoikeuteen. Käräjäoikeuksien yhteystiedot löytyvät täältä.

Avioeroprosessi on kaksivaiheinen, paitsi jos puolisot ovat ennen hakemuksen jättämistä asuneet erillään jo vähintään kaksi vuotta. Silloin voi hakea lopullista avioeroa suoraan.

Mikäli puolisot ovat asuneet vähemmän kuin kaksi vuotta erillään tai asuvat edelleen samassa taloudessa, avioerohakemus on kaksivaiheinen. Ensin haetaan avioeroasian vireillepanoa käräjäoikeudelta, ja sitten kun asia on käräjäoikeudessa vireillä, toisen vaiheen hakemus eli lopullinen avioerohakemus voidaan tehdä kuuden kuukauden kuluttua avioeroasian vireillepanosta. On myös huomattava, että mikäli toisen vaiheen hakemusta ei jätetä vuoden kuluessa avioeroasian vireillepanosta, asia raukeaa.

Avioeron yhteydessä käräjäoikeudelta voi myös pyytää määräystä huollon, asumisen, tapaamisoikeuden tai elatuksen osalta, mikäli puolisot eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen näistä asioista. Toki samalla voi myös pyytää käräjäoikeutta vahvistamaan vanhempien keskinäisen sopimuksen näistä asioista, minkä käräjäoikeus sitten tekee, kunhan sovinto ei ole lapsen edun vastainen. Tosin nopeammin ja halvemmalla pääsee, kun tämän vahvistamisen tekee lastenvalvojalla.

Lisätietoja löydät Tuomioistuinlaitoksen sivuilta täältä. Ilmaiset avioerohakemuspohjat löydät sivuiltamme Ilmaiset asiakirjapohjat -osiosta.

Mikäli tarvitset vähänkin apua avioerohakemuksessasi tai sinulla on kysyttävää lapsen huoltoon, asumiseen, tapaamisoikeuteen tai elatukseen liittyvissä asioissa, ota yhteyttä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *